Tasapainoa etsimässä

Tammikuussa tuli... Käveltyä 12 tuntia Juostua 2 tuntia Hiihdettyä 8 tuntia Tehtyä 2 Salitreeniä Lisäksi 1.5 h aerobista sisäliikuntaa Yhteensä 25 tuntia liikuntaa, joka tekee päivää kohti n. 50 minuuttia liikettä. Kokonaismäärä on aivan hyvä, mutta juoksua ja lihastreeniä täytyisi saada lisää ohjelmistoon. Kokonaisuuteen olen tyytyväinen, olen mä huonomminkin tammikuuta viettänyt. Ja kaiken tämän ohella olen pelännyt syöpää ja kuolemaa, ja liikkunut silti. Hyvä minä!

Pääsin eilen töiden puitteissa hiihtämään tunniksi. Vauhti ei tosiaan ollut kova, mutta tulipa tehtyä matalasykkeinen treeni. Pikkupakkanen ja vasta-ajettu latu, mikäs siinä oli hiihdellessä! Huonomminkin voisi työasiat olla :)

Kenkämurhe on nyt osittain  selätetty, joten on aika katsella seuraavia tuhlaus- sijoituskohteita ;) Olen tullut siihen tulokseen, että uusien urheilukamppeiden ostaminen on nimittäin enemmänkin sijoitus itseensä kuin varsinainen tuhlaaminen. Aloittakaamme kevyestä takista: Kuva täältä Miehelläni on samanlainen (mutta erivärinen) Haglöfsin L.I.M Shield hood-takki, jota olen lainannut muutamaan otteeseen. Voisin kuvailla yhdellä sanalla: täydellinen! Kevyt, hengittävä, riittävän pitkähihainen, hyvä huppu, leikkaus jne. Taattua Haglöfsiä. Hinta on valitettavasti hiukan suolainen, tällä hetkellä ovh on n. 135e. Vähän turhan paljon minun makuuni. No, kytätään tarjouksia! Takin alle tarvitsen ehdottomasti uudet juoksuliivit Kuva täältä Tällaiset jo omistan, ja tällaiset toiset tarvitsisin ehdottomasti. Vanhoja on nyt käytetty vuodesta 2012 alkaen, ja kiinnityssysteemit alkavat hiljalleen pettää. Ainut mikä minua estää marssimasta kauppaan ostoksille on se tosiseikka

Ne on täällä! <3 Kesän juoksuja odotellessa :)

Selhvie No niin, olisikohan nyt aika palata arkeen? Lääkärireissut on toistaiseksi tehty, ja nyt olisi pari viikkoa kohtuullisen normaalia(?) elämää luvassa ennen leikkausta. Viikolla 4 Reippailin töihin vain 1.5 päivänä, eli kolmen matkan verran. Alkuviikon -30 asteessa heilunut pakkanen sotki maanantain kuviot ja jouduin turvautumaan autoon, tiistaina vietin reissupäivän magneettikuvassa. Keskiviikkona kävelin molemmat matkat, torstaina aamulla. Perjantait kuljen autokyydillä joka tapauksessa. Lauantaina en päässyt lenkille, sillä olin 6 tuntia juhlissa hoitelemassa keittiötä. Tänään kävin kävelemässä n. tunnin verran. Samalla reissulla hoitui kansalaisvelvollisuus :) Syömiset Syömisten suhteen jatkoin samalla rennolla otteella, joka kyllä huipentui eilen ensin juhlissa (kakkuaaa...) ja myöhemmin illalla kun kävin terapoimassa kaveria suklaan ja siiderin avulla. Hups! No, tästä jatketaan taas normaaliin elämään. Paino putosi kuuskytluvulle ollen 69.5 kg.

Se laiska minä tuli usein perjantaisin töistä kaupan kautta kotiin, osti pussin sipsiä (juustonaksuja!), pari litraa jäätelöä (miehelle oma!), ja muutama pussi karkkia (miehelle oma, viljaton versio). Kuola valuen odotettiin lapsen nukkumaanmenoa, ja sitten vain syömäorgiat pystyyn! Harvemmin mitään jäi lauantaille, ehkä sipsipussin jämät korkeintaan. Muistan kerrankin voinnin ollessa niin järkyttävän huono sydämen hakatessa aivan hulluna, että en nukkunut kunnolla koko yönä. Silloin mietin että ei minun riippuvuuteni taida paljon parempi olla kuin vaikka narkkarin. Olin vetänyt jotain sokeri-lisäaine-komboa hiukan "huonossa kulmassa", ja luulin vilpittömästi kuolevani siihen olotilaan. Vähän sama kuin yliannostus tai epäpuhdasta kamaa. Tai jotain. Henkilökohtaista kokemusta ei noista hommista sentään ole. Nykyään hyvä viikonloppu koostuu liikunnasta, (pitkistä?) yöunista ja hyvästä ruoasta. Yksi nautiskelun korkeimmista tasoista on sängyssä lojuminen, jota harra

Kuva täältä Nyt se päivä sitten koitti, kun puhelimeni soi ja aivan vieras lääkäri soitti. Oma lääkärini on kuulemma jossain, joten hän otti asiakseen soittaa että mikään kasvaimessa ei viittaa pahanlaatuisuuteen. Tämä oli se hyvä uutinen . Seuraavaksi hän kertoi että koska en sairasta syöpää (no, saatoin itse ottaa tämän ilmaisun käyttöön) ja  kasvain ei haittaa elämääni mitenkään , kiireellisyys leikkauksen suhteen puretaan ja nyt mennään normaalia reittiä. Normaali reitti tarkoitti tässä kohtaa leikkauspäivää maaliskuun lopulla. Siinä kohtaa tuli se huono uutinen .  Sitten minun sisälläni heräsi se v*ttuuntunut veronmaksaja, joka totesi sisimmässään että nyt käytit vähän vääriä sanoja.  Sivistin tässä kohtaa lääkäriä ja kerroin ne kaikki lukemattomat muodot joilla kasvain elämääni häiritsee, myös työntekoa.  Ja varsinkin työntekoa. Seuraavaksi lääkäri kysyi minulta "kasvaako se?"  Minun teki mieli vastata että "v*tustako minä tiedän" . Hetken aikaa

Kuvaaminen ajaessa (pimeässä) on hieman haastavaa.. ;) Tällä viikolla suunnitelmissa oli palata arkiliikunnan pariin. No, -30 asteeseen kiristynyt pakkanen sotki iloisesti suunnitelmat. Itse vielä pärjäisin, mutta tuollaisessa pakkasessa en viitsi istuttaa lasta rattaissa, untuvapusseista huolimatta. Arkiliikunnan pariin pääsin vasta keskiviikkona kun pakkanen lauhtui -13 asteen nurkille. Lauhtuminen toi mukanaan lumisateen, joten en tiedä kumpi sitten on parempi, hullu pakkanen vai lisää lunta. Tiistaina vietin 8 tuntia reissussa kun kävin esittelemässä kasvaintani magneettikuvauslaitteelle. Ensikosketukseni kyseiseen laitteeseen oli suhteellisen kivuton, taktiikkanani oli vaipua niin totaaliseen syvärentoutukseen että makaan kuin koomapotilas. Onnistuin tässä, ja aika meni jälkikäteen ajateltuna jopa nopeasti. Itse asiassa meinasin nukahtaa kaksi kertaa. Toki minua helpotti se seikka, että pääsin putkeen jalat edellä. Pää edellä olisi voinut ahdistaa. Tympeintä reissussa

  Taivaanrannan juoksija  polkaisi käyntiin varsin hauskan haasteen tälle vuodelle! Haasteet luettuani ajattelin heti että "jes, tää on mun juttu!". Seuraavaksi ajattelin myös että "oh shit, juoksuun tulee väkisinkin tauko". No, tehdään vähintään se mitä pystytään. Kopioin tähän alle haasteen kaikki 40 kohtaa: Juokse pakkassäällä. Juokse lumessa. Juokse niin hitaasti, että rasitus ei ole kävelyä kovempaa. Tee polkujuoksulenkki. Osallistu juoksutapahtumaan. Juokse vähintään puolimaratonin matka, eli  21,0975 kilometriä. Juokse mäkivetoja. Erilaisia mäkitreenejä löytyy esim.  täältä . Juokse portaita. Juokse joka päivä yhden kalenteriviikon ajan. Lenkkeile kaverin kanssa tai osallistu yhteislenkille. Juokse paikkaan, jossa et ole ennen käynyt. Juokse työmatka tai osa siitä. Jos et ole töissä, juokse vaikka kauppamatka. Juokse vauhtileikittelylenkki. Juokse rankkasateessa. Juokse vähintään tunnin ajan sellaista vauhtia, että pystyt puhumaan puuskuttamat

Elämäni rakkaus Olen käyttänyt nyt noin kahden vuoden ajan iki-ihania Salomonin Speedcross 3 gtx-kenkiäni. Ostin ne alunperin itselleni puhtaasti talvijuoksua varten, mutta kas kummaa, kenkien käyttö laajeni kuin huomaamatta koskemaan koko muutakin elämää. Jossain vaiheessa huomasin jo ajattelevani, että farkut ja lenkkarit on ihan ok yhdistelmä :D No, onhan se sellainen semisporttisen huoleton tyyli. Ladyt tyylikkäinä reissussa :P Salomonin kengät ovat olleet aina suosikkini, ne istuvat kapeaan ja korkeaholviseen jalkaani kuin sukka. Jo lähes kymmenen vuotta sitten käytin samantyylisiä Salomonin maastolenkkareita, niistä vaan kului kiristysnarun vuoksi päällikangas puhki. Muistaakseni neljännen parin jälkeen en jaksanut enää käydä hakemassa kaupasta uutta paria takuun piikkiin. Tämänhetkisillä Speedcrosseilla olen juossut maastossa, asfaltilla, kulkenut töissä, kävellyt, suunnistanut jne. Olen siitä laiska ihminen että olen sortunut käyttämään juoksukenkiä yleiske

Olen jo hetken aikaa pyöritellyt päässäni ulkonäköön ja kropan koostumukseen liittyvien tavoitteiden realistisuutta. En tunne kovin montaa naista joka ei haluaisi treenattua, suht vähärasvaista kroppaa jota on kiva esitellä uimarannalla ;) Ennen ja jälkeen raskautta, huoh.. :S Näin kolmenkympin pari vuotta sitten sivuuttaneena en rehellisesti sanottuna ole edes kovin varma siitä, taipuuko vartaloni enää vaikkapa alle 20 prosentin rasvoihin, saati sitten vielä kuivempaan tilaan. Tavoittelenko mielikuvissani jotain sellaista, minkä saavuttaminen (saati ylläpito!) ei ole edes mahdollista? Onko mieleni sokaistunut näistä kaikista fitness-kuvista, joita media meille nykyään tyrkyttää? Entä jos kroppani toimii parhaiten 25-30% rasvoissa? Nämä kaikki kysymykset ovat sellaisia joihin en oikeasti tiedä vastausta. Eniten minua askarruttaa se, onko minun vartaloani edes mahdollista "pakottaa" suht rasvattomaksi. Kaikki liha tottelee kuulemma kuria, mutta näinä kehopositi

Pakastimessa talvehtivat Lidlin täysjyväpitaleivät ovat huutaneet nimeäni jo hetken aikaa, mutta olen vain odotellut koska keksin sopivan lisukkeen niiden kaveriksi. Kaupan pakastekebabit toimivat tietysti aina, mutta nyt halusin jotain erilaista. Kebab-täytteellä Mieheni teki eilen todella hyvää lohikastiketta, ja tänään sitten yhdistin pitaleivät ja lohikastikkeen. Lämmitin ensin leivän paistinpannulla, puuhellalla tietysti! Terästin lohikastiketta vähän bbq-maustekastikkeella, kaveriksi kurkkua ja purkin pohjalta teelusikallinen kermaviiliä. Punasipuli unohtui kyydistä, mutta näinkin toimi tosi hyvin! :) Sori, oli vähän nälkä ja muistin kuvaamisen puolivälissä :D Eihän tämä tietysti varsinaisesti mitään dieettiruokaa ole, mutta onneksi en olekaan dieetillä :D Pientä hemmottelua melko rankkaan maanantaihin. On kai tämä kuitenkin parempi kuin puoli kiloa irtokarkkia ;)

Viikko 3 sujui suurten tunteiden vallassa. Alkuviikko meni lähinnä kuolemanpelossa, keskiviikko tutkimuksissa (ja autonratissa), ja loppuviikko ihmetellessä. Annoin itselleni luvan lepäillä ja kasata päänuppia, joten liikunta oli aika minimissä. Oli sellainen sisäänpäin käpertymisen tarve. Maanantaina ja tiistaina kävelin kuitenkin työmatkat, eli 4 yli puolen tunnin suoritusta. Kuvaavaa varmaan on, että en oikeasti muistanut yhtään mitä olen ennen keskiviikkoa tehnyt, vaan tämäkin asia piti tarkistaa Garminista. Torstaina tein historiaa ja kävin autolla töissä. Olin niin uupunut. Perjantaisin kuljen muutenkin autolla, joten se siitä. Lauantaina kävin juoksemassa. Ennakkofiilis oli aivan kamala, maha tuntui painavalta ja aralta. Arvelin, että kävelyksi menee, mutta sitten tapahtui se klassinen ja juoksin lopulta 10 km matkan :) Vauhti oli vähintäänkin hiiiidas, mutta niin pysyi sykkeetkin aisoissa. Lopulta keskisyke oli vain 143. Minulla on aina ollut ongelmia matalan alueen sykkei

Tätä uutta vuotta on nyt eletty n. kolme viikkoa, ja varmaan voisi olla ihan aiheellista kysyä miten motivaatio jaksaa? Mikään ei taida olla niin helppoa kuin aloittaa vuoden vaihtuessa uusi, upea elämä jonka myötä saan upean vartalon ihan itsek seen , mutta useassa taloudessa eletään varmaan just nyt melko kriittisiä aikoja. On väsymystä, ihan liian isoja kalorivajeita, liikaa tai liian vähän liikuntaa, jumittava paino ja salasyöntiä. Ajatus luovuttamisesta tai siis pienen tauon pitämisestä houkuttelee. Tutkimuksien mukaan juuri tämä 2-3 viikon kohta on se yleisin aika jolloin projekti siirretään odottamaan ensi vuotta. Tavallaan hassua, sillä tästä kun pääsisi yli, moni uusi tapa alkaisi muuttua rutiiniksi. Rutiinien kanssa on paljon helpompaa elää kuin uusien tapojen kanssa :) Tunnistan niin hyvin nuo tunteet myös itsessäni. Pari viikkoa jaksaa olla innostunut, sen jälkeen iskee tylsyys. Uutuudenviehätys katoaa, ja wow-tunteiden varassa ei kovin montaa viikkoa mennä.

Pannukahvia puuhellalla! Olen elänyt viimeiset viikot todella rankkoja asioita läpi pääni sisällä. Olen joutunut sulkemaan systemaattisesti pois mielestäni paniikin, pelon ja kuoleman fiilikset, ja keskittymään työntekoon ja hyviin asioihin. Tunnesäätely ja tunteiden hallinta ovat yksi suurimmista vahvuuksistani, mutta en voi väittää etteikö se vie energiaa! Sairaalareissun jälkeen olen vasta huomannut miten uupunut olen. Eilen lähdin töistä heti kun se oli mahdollista ja vedin tunnin mittaiset, koomaa muistuttavat päiväunet. Jos en olisi laittanut herätyskelloa soimaan, lapseni olisi varmasti vieläkin päiväkodissa. Kuluneella viikolla olen antanut itselleni luvan höllätä . Tätä kirjoittaessa juon kahvia ja syön suklaata.  En todellakaan tiedä, onko se fiksua, mutta se tuntuu just nyt hyvältä. Olen sellainen ihminen joka ruoskii itseään tahdonvoimalla eteenpäin vaikka jalat olisi poikki, mutta nyt joudun myöntämään tappioni. Nyt pitää pysähtyä ja levätä. Jos siihen kuuluu pari

On se jännä että maha ei pienene yhtään? Mietin hetken aikaa (ehkä sekunnin) miten käsittelen tätä aihetta blogissani, vai jätänkö kokonaan käsittelemättä. Sitten totesin että koska en osaa silotella yhtään mitään enkä antaa itsestäni yhtään todellisuutta parempaa kuvaa, tämäkin aihe ansaitsee saada näkyvyyttä. Kyseessä on kuitenkin asia, joka aivan varmasti vaikuttaa liikkumiseen, syömiseen ja laihdutukseen. Kävin eilen lääkärissä kuulemassa että kohdussani asustaa 15-senttinen kasvain. Oletuksena on, että kutsumaton alivuokralainen edustaa hyvänlaatuista osastoa, mutta vielä ei voi varmaksi sanoa mitään. Koepala ja verikoe jo otettiin, seuraavaksi suuntaan magneettikuvaukseen. Sen jälkeen sovimme lääkärin kanssa kohdunpoiston ajankohdasta. Ahdistuin lääkärin juttusille, sillä ihan viime aikoina vatsani on kasvanut melko muhkeisiin mittoihin. Näytän aivan samalta kuin aikoinaan puolivälissä raskautta. Kohtu tuntuu mahan päältä, pissattaa, närästää, kohdun kannattajalihaks

Ensiksi haluan kertoa, että olen ostanut laitteen ihan omilla rahoillani enkä tee yhteistyötä minkään firman kanssa :) Näkemykseni eivät siis ole "maksettuja". Kuva  Garmin.com Olen käyttänyt Garminin ensimmäistä aktiivisuusranneketta Vivofit:ia vuodesta 2014 saakka, ja olen ollut siihen melko tyytyväinen siinä käytössä mihin se on suunniteltu, eli liikuttujen askelien mittaamisessa. Miinusta mittari on minun käytössäni saanut mm. pianonsoiton ja neulomisen laskemisesta kävelyksi. Plussaa taas hillittömästä akunkestosta, se ei taida loppua ehkä ikinä. Nopealla tahdilla Garminilta putkahti ulos kaikenlaisia uusia versioita mittareista, mutta käytin sitkeästi vanhaa ja odottelin sellaista mittaria missä on kaikki ne ominaisuudet, joita tarvitsen. Olen käyttänyt sykemittaria (ensimmäistä lukuun ottamatta aina Garminia!) ehkä kymmenen vuotta, olen hulluna kerättävään dataan. Tähän asti olen sitkeästi vaihdellut Vivofitin ja Forerunnerin välillä, joka kerta lenkill

Viikko kaksi sujui oikein liikunnallisissa merkeissä. Yhteensä liikuin kuutena päivänä, yli 30 minuuttia kestäneitä suorituksia tosin taisi tulla 11 kpl :D Tavoitteena oli liikkua vähintään viitenä päivänä, joista hyötyliikuntaa oli kolme. Liikuin siis kuutena päivänä ja hyötyliikuntapäiviä tuli neljä. Suunnitelmissa oli lisäksi yksi salitreeni ja yksi hiihtolenkki, molemmat toteutuivat. Salille jouduin puristamaan itseni vähän väkisin, mutta hyvä että tuli käytyä :) Hiihdon hoidin tänään (sunnuntaina). Lentokelissä 13 km taittui nopeasti, silkkaa nautintoa! Ruokapuolella pärjäsin myös hyvin. Söin töissä aina lounaan, lisäksi eväänä mukana kulki rahkasmoothie. Sokeria välttelin kyllä, mutta sorruin muutamana päivänä makeutettuihin pastilleihin. Huono tapa istuu niin sitkeässä että siitä oppiminen vie aikaa. No, vatsani ei kestä makeutusaineita, joten saapi jatkossa jäädä pastillit kauppaan. Treenailen siis tätä asiaa edelleen, varmaan aika kauan.. Viikolla 3 aion...  

  Kaikkien näiden arki- ja hyötyliikunta-ajatusten lisäksi minun suurin intohimoni on juoksu. En oikeastaan ole siinä edes mitenkään hyvä, mutta pidän sitä itseni kohdalla jonkinlaisena saavutuksena, "hyvän ihmisen mittarina" :D Alunperin olen aina ajatellut että "ne on toiset mimmit" jotka juoksee. Jossain vaiheessa aloin miettimään että olisiko minullakin mahdollisuus tähän "kuolemattomien tyyppien" lajiin, ja aloin treenaamaan. Muistan sen villin onnentunteen ja jopa aidon hämmästyksen: Minäkin pystyn! Ensimmäisen vitosen juostuani meinasin seota onnesta, siitä olikin jo lyhyt matka ensimmäiselle kympille, joka vain lisäsi fiilistä. Ehkä paras yksittäinen juoksumuistoni on monen vuoden takaa (ehkä kesä 2011?), kun juoksin lapsuudenkodistani siskoni luokse. Sinne oli 18 kilometrin matka. Eihän sitä väliä kukaan juokse, ei edes pyöräile (niin, maalla..), vaan sinne ajetaan autolla! Vaan minäpä juoksin! Oli melko huikea fiilis. Fiiliksen kru

Aamu alkaa vitamiineilla :)  Työhyvin(?)vointia... Ei kyllä tehnyt edes mieli! Aamuinen kävelyreitti on vielä hyvin pimeä... ... ja luminen! Oma lempparini, erilaiset kasvissosekeitot Perjantain pahe; Lidlin proteiinivanukas

Kuten esittelytekstissä kirjoitin, meidän arkemme on hiukan haastavaa minun ja puolisoni erilaista työrytmeistä johtuen. Lisäksi haastetta lisää alle 3-vuotias lapsi, turvaverkkojen lähes totaalinen puuttuminen (vai miltä kuulostaa 650 km päässä asuvat isovanhemmat?), omakotitalon ylläpito sekä kuluttava työ. Lokakuussa 2017 sopivasti talviliukkaiden alkaessa  ripustin auton avaimet naulaan ja aloin kulkemaan työmatkaa pääsääntöisesti kävellen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että poistun kotoa klo 7 jälkeen ja kävelen n. 35 minuuttia töihin. Mies vie lapsen ja rattaat myöhemmin päiväkotiin, josta sitten iltapäivällä haen lapsen ja kävelen kotiin. Jo tällä pienellä konstilla sain arkiaktiivisuutta lisättyä huimasti. Lisäksi saan aivan huomaamatta matalasykkeistä liikuntaa, joka palvelee kaikkea muutakin treeniä. Työmatkakävely: Plussat: Liikuntaa, liikuntaa ja liikuntaa. Raitista ilmaa ja punaiset posket. Miinukset: Varsinkin aamulla hikoaminen ärsyttää. Käydäkö töissä sui

Kuva täältä Elämäni on saavuttanut sellaisen pisteen, että olen tajunnut olevani orja. Minun käytöstäni ohjaa jokin itseni ulkopuolinen asia, joka saa minut toimimaan täysin sokeasti, kuin ulkopuolelta tulevia komentoja totellen. Tämä totuus tuntui niin epämiellyttävältä, että minun on aika sanoa sokerille hyvästit. Ei näkemiin, vaan hyvästit. Me emme enää jatka yhteistyötä, sillä minä en anna enää itseäni käskettäväksi. Hyvästien jättäminen tarvitsee rinnalleen myös surutyön, asian työstämistä; pohdiskelua ja luopumista. Sokeri liittyy elämässäni niin moneen asiaan ja tunnetilaan, että en sitä edes huomaa jos en sitä tietoisesti pysähdy miettimään. Ilo ja juhlat -> sokeria. Suru, kiukku, mielipaha -> sokeria. Nälkä -> sokeria. Tylsyys -> sokeria. Väsymys -> sokeria. Suurimpana ongelmana ovat viime vuosina varmaan olleet nuo väsymys ja tylsyys ja niiden paikkaaminen sokerilla. Jossain kohtaa taisinkin mainita, että minusta löytyy runsain mitoin adhd-piirteitä, j

Viikolla 2 aion... Liikkua viitenä päivänä, joista vähintään kolme on hyötyliikuntaa (aamulla töihin 3.5 km, iltapäivällä sama rattaiden kanssa kotiin). Lisäksi aion tehdä vähintään yhden kotikuntopiirin ja käydä vähintään kerran hiihtämässä. Syödä  arkena töissä normaalin lounaan, en ala vielä ihmeemmin hifistelemään ruokien kanssa. Uutena tapana teen evääksi kunnon rahkamössöt joista tankkaan energiaa iltapäivään. Vältellä edelleen sokeria. Erityinen haaste tulee olemaan kotimatkalle osuvan kaupan ohi käveleminen. Kaupan, joka on ansiokkaasti pitänyt meikäläisen muodoista huolta kun olen hakenut "pientä evästä" jotta jaksan raahustaa kotiin.

Viikolla 1 tuli liikuttua seuraavanlaisesti: Ma: Hiihtolenkki 2 h Ti: Spinni 1 h Ke: Lepo To: Hiihto 1 h 15 min Pe: Crosstrainer 30 min (palauttava) + 15 min pikatreeni salilla (kaverin aikataulut painoi päälle ja treeni jäi lyhyeksi) La: Hiihto 1 h 20 min Su: Lepo Aika yhteensä: 6h 20 min Kaloreita yhteensä: 2780 kcal Kilometrejä yhteensä: 37 km

Olen aina ajatellut, että jos haluan laihtua, minun täytyy laihduttaa. Itselleni laihduttaminen tarkoittaa ensisijaisesti kaloreiden, painon ja rasvakerroksen tuijottamista. Kun vain viilaan syömisiä, laihdun. Noinhan se menee teoriassa, mutta itselläni se ei näköjään toimi. Voin laihtua ensimmäisen viikon aikana vaikka 5 kiloa, se ei ole minulle mitenkään tavatonta. Kunhan vain kontrolloin itseäni äärimmäisen tiukasti, paino putoaa. Nestettä tietysti paljon, samoin lihasmassaa. En vaan jaksa kontrolloida itseäni niin tiukasti ja pitkään, että laihtuisin oikeasti . Perjantaina salilla(!) suihkussa havahduin siihen ajatukseen, että jos säädän elämäni sellaiseksi että jaksan ylläpitää elämäntapaa (liikkua ja syödä tasapainoisesti), niin silloin minun ei tarvitse varsinaisesti laihduttaa, eli tuijottaa sokeasti kaloreita. Silloin olen luultavasti karsinut ruokavaliostani esimerkiksi sen sokerin, joka minua orjuuttaa, ja tulosta tulee varmasti. Toki tämä rasvakudos ei tästä itsestään

Se tavallinen tarina  alkaa ehkä vuodesta 1998, jolloin havaitsin ensimmäistä kertaa että omistan komeat jenkkakahvat. Olin 14-vuotias, ja muistan jopa äitini kohottaneen kulmakarvojaan. Paino oli varmaankin ihan normaali, mutta mikään tikkulaiha en ole koskaan ollut. Harrastin talvisin hiihtoa omaksi ilokseni ja söin normaalia kotiruokaa. Lukioiässä pari vuotta myöhemmin makeansyönti alkoi lähteä käsistä. Olin kerännyt kesätöissä muhkean määrän mansikkaa, joten minulla oli ihan omaa rahaa jolla saatoin tehdä mitä halusin. Muistan, että ostin usein täytelakuja, sen 300 gramman pussillisen syötyäni luulin saavani sydänkohtauksen. Olo oli aivan kamala, sydän hakkasi ja päässä humisi. Tämä ei missään kohtaa kuitenkaan vähentänyt makeanhimoani. Kuva täältä Jatko-opinnot koittivat aikanaan, ja muutin kotoa opiskelupaikkakunnalle. Siellä se "taivas" sitten aukeni. Hesen kerrosateria maksoi 3.95€, uusi poikaystävä ja e-pillerit nostivat ensimmäistä kertaa elämässäni pai